Romain ”Crashjean” Grosjeanin temppu oli silti törkeä, ja
rangaistus oli mielestäni täysin oikea. Onneksi kukaan kuskeista ei
loukkaantunut.
Tietysti kaikki odottivat Kimin voittoa, mutta Lotuksen
vauhti ei vain millään riittänyt. Kimi sai onneksi Alonsoa kiinni kerralla 15
pistettä, joten kisan jälkeen moni tuntui pohtivan Kimin mahdollisuuksia
toiseen mestaruuteensa.
Voittaako Kimi mestaruuden tänä vuonna? Se riippuu
seuraavista seikoista.
1. Voitot. Nyt on alettava voittaa kisoja. Alonsoa on
otettava kiinni jokaisessa kisassa keskimäärin 4,125 pistettä. Helpoiten ero
kuroutuu umpeen voittamalla kisoja. Uskon, että Kimin vuoro tulee tällä
kaudella vielä, mutta toivottavasti se tulee pian.
2. Suoranopeus. Monzassa jos missä suoranopeuksia tarvitaan,
ja niitä tarvitaan myös muissa loppukauden kisoissa. Aika-ajojen kehnot
sijoitukset johtuvat osittain heikosta suoranopeudesta. Kun ei ole nopeutta
suorilla, joudutaan joillain radoilla tinkimään downforcesta, eikä renkaista
saada yhdellä kierroksella parasta pitoa irti.
Moni kritisoi Belgian osakilpailun jälkeen Lotuksen
ratkaisua lähteä aika-ajoon ja kisaan muita suuremmalla downforcella.
Mielestäni se oli oikea ratkaisu. Aika-ajoissa Kimi pärjäsi suuremman
downforcen ansiosta muita selvästi paremmin pitkällä keskisektorilla, jossa
saatiin tehtyä paljon eroa muihin. Kisassa suuri downforce meinasi kostautua, mutta
ei lopulta maksanut sijoituksia. Button ja Vettel menivät muutenkin menojaan.
Toivottavasti Lotus saa pian käyttöönsä kehittelemänsä
tupla-DRS:n. Mutta miksi talli meni paljastamaan innovaationsa jo Saksassa?
Olisi ollut järkevämpää pitää systeemi visusti salassa ja tuoda se radalle
vasta silloin, kun sitä pystytään varmasti käyttämään aika-ajoissa ja kisassa.
3. Taktiikka. Unkarin taktiikka oli kuin suoraan
taktiikkavelho Ross Brawnin takavuosien oppikirjasta, mutta Spassa oli jälleen
alkukaudelle tuttua hapuilua.
Kimi pudotettiin turhaan Schumin taakse, kun
toiselle stopille olisi kannattanut tulla jo paria kierrosta aiemmin.
Ajanotosta nähtiin, että Schumi alkoi saavuttaa Kimiä ensin parilla
kymmenyksellä. Parilla seuraavalla kierroksella ero kutistui jo puolella
sekunnilla. Nyt Kimi joutui roikkumaan Schumin perässä ja tekemään ohituksen
riskillä. Kaiken lisäksi Hülkenberg ja muut tulivat melkein perään kiinni.
Pahimmillaan siinä karusellissa olisi voinut pudota sijalta 3 sijalle 7.
4. Tallimääräykset. Vaikka vastustan tallimääräyksiä, on näillä
loppukaudesta erittäin suuri merkitys. Grosjean alkaa olla jo ulkona
taistelusta, eivätkä hermot muutenkaan riitä MM-kamppailuun, joten olisiko aika
valjastaa Grosjean auttamaan Kimiä? Alonso saa valtavan edun Massan
palveluksista.
En uskalla veikata, voittaako Kimi mestaruuden tänä vuonna.
Tuntuu siltä, että vauhti ei riitä mestaruuteen asti, sillä vuoden 2007
Ferrarin tapaan Lotus ei ole niin nopea auto. Siitä kertoo sekin, ettei
voittoja ole tullut vielä tällä kaudella.
Urheilussa kaikki on onneksi aina mahdollista. Loppukaudella
ajetaan paljon toivottavasti kuumissa olosuhteissa, ja emme ole vielä nähneet,
mitä tupla-DRS saa aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti